Esityspäivä
ti 03.04.2018
Klo 18:00
Tapahtumapaikka
Kyrö kurkisali
Suomen hauskin mies on tositapahtumiin perustuva ja maaliskuussa 2018 ensi-iltansa saava kotimainen elokuva, jossa kuolemaan tuomitut punavangit valmistavat huvinäytelmän vartijoidensa ja saksalaisjoukkojen komentajan viihdyttämiseksi. Jos näytelmä onnistuu, teatteriseurueella on mahdollisuusuuteen oikeudenkäyntiin.
Karkkilalaisen Heikki Kujanpään ohjaama elokuva kertoo mustan huumorin keinoin komedian teosta. Tarina on julma ja samalla koskettava. Historian rattaissa möyhentyvien ihmisten pienet teot saavat suuren merkityksen ja nauru syntyy siitä mistä tuskakin: Kuolemanpelosta ja suuresta epäoikeudenmukaisuudesta.
Suomen hauskin mies menee myös Helsingin kaupunginteatterissa näytelmänä ja sekin on Heikki Kujanpään ohjaama ja yhdessä Mikko Reitalan kanssa käsikirjoittama. Kumpikin kannattaa katsoa.
Elokuvan pääroolissa, Suomen hauskimpana miehenä, nähdään Martti Suosalo.
MUISTATHAN NÄYTTÄÄ VARAUKSESI TAPAHTUMAAN SAAPUESSASI
Tämän tapahtuman varaus on suljettu.