Tiedot elokuvista sähköpostiin?

Tilaa uutiskirjeemme!



Kinotour Oy - Kiertävä elokuvateatteri

 

Kinotour Oy on vuonna 1998 perustettu perheyritys. Järjestämme elokuvanäytöksiä kiertävällä elokuvakalustolla ympäri Suomea, pääosin kuitenkin Varsinais- ja Vakka-Suomen alueella. Toimimme tiiviissä yheistyössä kuntien kulttuuri- nuoriso-  ja vapaa-aikatoimien kanssa. Joissakin kunnissa myös pankit ovat lähteneet tukemaan toimintaamme lasten ja nuorten elokuvakulttuurin ylläpitämiseksi. Kun lapset ja nuoret oppivat jo nuorena käymään elokuvissa, jatkavat he sitä todennäköisesti myös myöhemmällä iällä. Näin voimme omalta osaltamme olla avuksi elokuvakulttuurin säilymisen puolesta, varsinkin niillä pienillä paikkakunnilla, joilla omaa elokuvateatteria ei ole.

Järjestämme erilaisia tilausnäytöksiä. Meiltä onnistuu niin ulkoilmanäytökset kuin Koulukino-näytöksetkin. Voimme tuoda elokuvaesityksen jopa yrityksen omiin tiloihin.

Kinotouriin kuuluu nykyään myös Naantalin Kukkapuketti sekä sumopainiasujen vuokraustoimintaa.

Historia

Toimintamme on oikeastaan alkanut jo yli 25 vuotta sitten. Silloin asuimme vielä Ruotsissa Göteborgissa, jossa oli valtavasti suomalaisia. Oman kulttuurin ja identiteetin kaipuu oli monella kova, ja varsinkin suomalaisia elokuvia kaivattiin elokuvateattereihin. Kun ruotsalaiset eivät niitä näyttäneet, niin päätimme itse ryhtyä toimeen ja hankimme elokuvien esittämiseen tarvittavat varusteet; 35mm projektorin, valkokankaan ja yhden mono-kovaäänisen. Edes vahvistinta ei tuohon aikaan tarvittu, vaan se oli kiinteänä osana itse projektoria. Syntyi Finn-Film, ensimmäinen suomalainen elokuvateatteri Ruotsissa.

Ensimmäinen elokuva, jonka näytimme oli filmatisointi Kalle Päätalon kirjasta. Menestys oli tuolloin huima, ja se sai jatkoa Uuno Turhapuron elokuvista. Toiminta Ruotsissa loppui vuonna 1995 kun muutimme takaisin Suomeen. Muutaman vuoden koneet lojuivat varastossa, kunnes päätimme jälleen kaivaa projektorin pölyn peitosta. Tarkoitus oli lähinnä kokeilla, toimisiko kiertävä elokuvateatteri täälläkin.
Muutama vuosi vierähti, ja huomasimme että kysyntä oli valtava. Varsinkin lasten- ja nuortenelokuvia kaivattiin monelle paikkakunnalle, joissa ne nähtiin kunnan palveluina, jotka paransivat myös kunnan omaa julkisuuskuvaa.
Olemme vuosien saatossa näyttäneet elokuvia yli 30:ssä eri kunnassa. Lähes kaikki kalustomme on uusittu ja kaikkea uusitaan myös jatkossa, sitä mukaa kun tarvetta on.