|
Nikolle loistava avaus Ranskassa |
|
23.12.2008, 00:51 |
Niko – lentäjän poika (Niko – le petit renne) tuli ensi-iltaan Ranskassa keskiviikkona 17.12. ja sai ensimmäisen päivän aikana 22 504 katsojaa. Suomessa ensimmäisenä esityspäivänä 10.10. Nikon näki 3 104 katsojaa.
Ranskalainen levitysyhtiö BAC Films povaa Nikolle menestystä, ja satsaus on ollut sen mukainen. Champs-Elysées’n joulukatua reunustavat suuret Nikon valomainokset ja Niko on Pariisin katukuvan näkyvin jouluksi ensi-iltaan tuleva elokuva. BAC Films levittää elokuvaa peräti 350 kopiolla, joka historian suurin suomalaisen elokuvan kansainvälinen julkaisu kautta aikojen.
Yhtiön johtajan Roch Lener kommentoi: "Mielestäni Niko on vuoden paras eurooppalainen animaatio: elokuvat jotka saavat aikaan sekä naurua että kyyneleitä ja lopulta tuovat hyvän olon, ovat harvassa. Nikossa kaikki tunteet toteutuvat".
Tanskassa Niko avasi perjantaina 12.12. ja siellä on ensimmäisen esitysviikon jälkeen koossa 30 000 katsojaa.
Nikolla oli ensi-ilta 17.12. myös Hollannissa peräti 66 kopiolla ja Belgiassa 21 kopiolla.
Seuraavat Nikon elokuvateatteriensi-illat ovat joulupäivänä 25.12. sekä Venäjällä että Norjassa.
Elokuvan tuottivat yhdessä suomalaisyhtiöt Anima Vitae ja Cinemaker. Tuotannossa olivat myös mukana eurooppalaiset animaatiotuotantoyhtiöt: saksalainen Ulysses, A. Film Tanskasta ja Magma Films Irlannista. Elokuvan tuottajat ovat Petteri Pasanen ja Hannu Tuomainen, käsikirjoittajat Hannu Tuomainen ja Marteinn Thorisson ja ohjaajina toimivat Cannes-voittaja Kari Juusonen ja Michael Hegner. Niko – lentäjän poika on myyty yli 100 maahan ja se on laajimmalle levinnyt suomalainen elokuva |
|
Wanted-elokuvan nettijakelija sai 2 vuoden vankeustuomion Japanissa |
|
23.12.2008, 00:46 |
|
Vaikka monet tekijänoikeusrikoksia internetissä tekevät henkilöt eivät joudu koskaan vankilaan teoistaan, ei kaikilla ihmisillä ole valitettavasti näin hyvä tuuri. Tämän sai huomata myös Wanted-elokuvaa luvatta internetissä jaellut japanilainen Kazushi Hirata, joka sai kyseisestä synnistä kahden vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen ja tämän päälle vielä kolmen vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen.
Hirata jäi poliisin haaviin syyskuussa, jolloin hänen epäiltiin jaelleen Wanted-elokuvaa Winny-P2P-ohjelman avulla. Internetissä paremmin tikal-nimimerkillä tunnettu Hirata myönsi oikeudessa, että hän oli ladannut netistä Wanted-elokuvan, johon hän oli sitten lisännyt itse tekemänsä japanilaiset tekstitykset, jonka jälkeen hän aloitti tekstitetyn version jakamisen Winnyn avulla.
Hiratan mukaan hän rakastaa elokuvia, jonka takia hän tykkää tehdä elokuviin tekstityksiä sekä jakaa näitä tekstitettyjä elokuvia edelleen muille ihmisille. Hirata sanoi oikeudessa, että tekstitysten tekeminen lohduttaa häntä silloin, kun hän ei ole varma tulevaisuudestaan.
Tuomari ei kuitenkaan katsonut elokuvan nettilevitystä hyvänä asiana, vaan tuomarin mukaan kyseessä oli itsekäs teko, jossa elokuvan jakelija ei ottanut huomioon tekijänoikeuksia.
Japanin elokuva-alan etuja puolustavat tekijänoikeusjärjestöt olivat luonnollisesti mielissään tuomarin päätöksestä. Tekijänoikeusjärjestö JIMCA:n (Japan and International Motion Picture Copyright Association) johdossa toimiva Yasutaka Iiyama sanoi päätöksen viestittävän selvästi, että elokuvien luvatonta nettijakelua ei suvaita Japanissa. Iiyaman mukaan tekijänoikeudet ovat tärkeitä sekä maan taloudelle että kulttuurille, joten niiden kunnioittamisesta on pidettävä huolta.
Lähde: Afterdawn.fi |
|
Madagascar 2 vetää edelleen suomalaisia elokuvateattereihin |
|
23.12.2008, 00:17 |
Animaatio Madagascar 2 oli jo viidettä perättäistä viikonloppua Suomen katsotuin elokuva. Leffa keräsi lähes 9 400 katsojaa ja sen on nähnyt jo miltei 160 000 suomalaista.
Elokuvateattereissa verrattaen hiljaisena viikonloppuna toiseksi eniten väkeä keräsi James Bond -elokuva Quantum of Solace. Sen näki lähes 6 900 ihmistä. Kolmanneksi katsotuin oli Keanu Reevesin tähdittämä Päivä jona maailma pysähtyi yli 5 800 katsojalla.
|
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>
|