Tiedot elokuvista sähköpostiin?

Tilaa uutiskirjeemme!



Tom ja Jerry palaavat valkokankaalle
23.01.2009, 09:10

Animaatiohahmot Tom ja Jerry palaavat valkokankaalle. Variety-lehden mukaan parivaljakko seikkailee tulevassa elokuvassa animoituina mutta reaalimaailmassa. Samanlaisia elokuvia on aiemmin tehty muun muassa Scooby-Doo-hahmosta.

Warner Bros -elokuvayhtiön tuottama Tom ja Jerry -elokuva keskittyy siihen, kuinka kissa ja hiiri tapasivat ja kuinka heistä tuli toistensa vihamiehiä.

Tom ja Jerry -animaatiosarjaa tehtiin 114 osan verran 1940-1960. Parivaljakko päätyi myös valkokankaalle vuonna 1992 ilmestyneessä Tom ja Jerry panevat kaupungin sekaisin -elokuvassa.

Lähde: YLE Uutiset

 

Gsm hälytinjärjestelmä - Tutustu

 
Benjamin Button sai 13 Oscar-ehdokkuutta
23.01.2009, 09:03

Benjamin Buttonin uskomaton elämä nappasi eniten Oscar-ehdokkuuksia. Vuoden tärkeimmän elokuvapalkintogaalan ehdokkaat julkistettiin torstaina iltapäivällä.

Edesmennyttä Heath Ledgeriä kunnioitettiin postuumilla Oscar-ehdokkuudella parhaasta miessivuosasta Yön ritarissa. Benjamin Button on ehdolla muun muassa parhaasta elokuvasta, ohjauksesta, miespääosasta, naissivuosasta ja käsikirjoituksesta.

Slummien miljonääri on ehdolla 10 palkintokategoriassa, muun muassa vuoden parhaasta elokuvasta. Elokuvatoimittajat osasivat veikata sarjassa myös poliittisen Frost/Nixonin puolesta. Muut parhaan elokuvan ehdokkaat ovat The Reader ja Milk.

Batman-filmatisointi Yön ritari keräsi kahdeksan ehdokkuutta, mutta ei selviytynyt kisaamaan parhaasta elokuvasta tai ohjauksesta. Erikoisesti kaikki parhaan elokuvan ehdokkaat ovat pääsivät myös ohjaussarjaan.

Ulkomaisen Oscar-palkinnon saajaksi on ehdolla muun muassa parhaillaan DocPoint festivaalilla Helsingissä esitettävä animaatiodokumentti Waltz with Bazir, jonka rahoitukseen on osallistunut myös YLE Teema.

Voittaako Hollywoodin seuratuin pariskunta?

Erikoista on sekin, että yhdellä maailman kuuluisimmista pariskunnista on mahdollisuus saada pääosa-Oscarit ensi kuun gaalassa. Keskenään seurustelevat Brad Pitt ja Angelina Jolie ovat ehdolla; Pitt nimiroolista Benjamin Buttonissa ja Jolie tuskastuneen äidin osasta Changeling-draamassa.

Pittin kanssa kilpailee odotetusti Mickey Rourke elokuvasta The Wrestler - Painija. Meryl Streep pääsi naispääosakategoriaan nyt ennätyksellisesti 15. kertaa. Hän tähdittää katolilaisdraamaa Doubt, jonka muut vahvat naiset Amy Adams ja Viola Davis selvisivät naissivuosaehdokkaiksi.

Mahdollisesti huonoimmat myös selvillä

Oscar-gaalan varjopalkintoehdokkaat vuoden huonoimmista elokuvista on niinikään julkistettu. Niin sanotut Kultaiset vadelmat eli Razzie-palkinnot ovat joutumassa ison budjetin The Love Guru -elokuvalle. Näyttelijä Mike Myersin kirjoittama komedia on ehdolla huonoimman elokuvan, ohjaajan ja käsikirjoittajan sarjoissa. Myers saattaa saada myös huonoimman miesnäyttelijän palkinnon, mutta joutuu kilpailemaan siitä muun muassa Al Pacinoa vastaan.

Lähde: Reuters, YLE Uutiset

 
Rööperi viikonlopun katsotuin elokuva
12.01.2009, 14:10
Aleksi Mäkelän ohjaama ja Solar Films/Markus Selinin ja Jukka Helteen tuottama RÖÖPERI avasi erinomaisella tuloksella koottuaan viikonloppuna 47 363 maksanutta katsojaa elokuvateattereihin. Rööperi nousikin ylivoimaisesti viikonlopun katsotuimmaksi elokuvaksi Suomessa ja sen tulos on kotimaisen elokuvan avauksista neljänneksi paras kautta aikojen.
Elokuva pohjautuu Harri Nykäsen ja Tom Sjöbergin haastatteluromaaniin RÖÖPERI – Rikoksen vuodet. Käsikirjoittajana on toiminut Marko Leino.

Hyvässä vedossa elokuvan pääosissa ovat ohjaajan vakionäyttelijät Samuli Edelman, Peter Franzén, Kari Hietalahti, Juha Veijonen, Jasper Pääkkönen ja Pekka Valkeejärvi. Samoin tekevät sivurooleissa Kalle Holmberg, Leena Uotila, Pirkko Mannola, Kristo Salminen ja Pihla Viitala.
Elokuvan ikäraja on K 15 ja sitä levittää Nordisk Film 65 kopiolla.

Toiseksi katsotuin kotimainen oli ulkomailla elokuvateattereissa jo yli miljoona katsojaa kerännyt koko perheen animaatioseikkailu, Kari Juusosen ja Michael Hegnerin ohjaama Niko – lentäjän poika, joka kokosi 14. viikonloppunaan 3 956 katsojaa ja nousi 209 903 kävijään.

JP Siilin ohjaama ja käsikirjoittama psykologinen trilleri keräsi kolmantena viikonloppunaan 3 752 katsojaa. Filmiteollisuus Fine/Olli Haikan tuottamaa elokuvaa levittää FS Film 40 kopiolla. Sairaalamaailmaan sijoittuvan elokuvan pääosissa ovat Petteri Summanen, Jenni Banerjee, Irina Björklund, Mikko Kouki, Lena Meriläinen, Ismo Kallio ja Mari Perankoski.

Muut kotimaiset eivät enää mahtuneet TOP 10:een. Heikki Kujanpään ohjaama taitelijadraama Putoavia enkeleitä keräsi kuudentena viikonloppunaan 1 393 katsojaa. Elokuvan on nyt nähnyt 25 994 kävijää.
Blindspot Pictures/Tero Kaukomaan & Petri Jokirannan tuottamaa elokuvaa levittää Sandrew Metronome nyt 20 kopiolla.
Kaikkien elokuvien Top 10 listalla kotimaisista Rööperi oli siis ylivoimainen ykkönen, Niko kahdeksas ja Blackout yhdeksäs. Putoavia enkeleitä oli sijalla13.

Viikonlopun toiseksi katsotuin elokuva oli vampyyrifantasia Twilight – Houkutus, joka kokosi toisena viikonloppunaan 14 872 kävijää. Elokuvaa levittää Nordisk Film 35 kopiolla.
Jim Carreyn tähdittämä komedia Yes Man oli kolmanneksi katsotuin 11 343 katsojallaan.
Baz Luhrmanin ohjaama Australia oli neljäs 9 290 katsojallaan. Elokuvan pääosissa ovat Australian mahtavan luonnon ohella Nicole Kidman ja Hugh Jackman.
Koko perheen animaatioseikkailu Madagaskar 2 keräsi kahdeksantena viikonloppunaan 7 514 katsojaa. Elokuvalle on kertynyt yhteensä 214 490 katsojaa.

Viikonlopun kuudenneksi katsotuin oli Clint Eatwoodin perjantaina ensi-iltaan tullut draamaelokuva CHANGELING - VAIHDOKAS, joka keräsi 5 804 katsojaa. Angelina Jolie ja John Malkovichin tähdittämää elokuvaa levittää Finnkino/UIP 15 kopiolla.
Uusin James Bond –elokuva Quantum of Solace kokosi kymmenentenä viikonloppunaan 4 566 katsojaa ja nousi jo 446 173 katsojaan. Elokuvaa levittää Disney nyt 30 kopiolla.

Blackoutin ja Nikon jälkeen 10. katsotuin oli suomeksi dubattu seikkailukomedia Beverly Hillsin hienostohauva, joka keräsi toisena viikonloppunaan 1 841 katsojaa. Elokuvan suomalaisina ääninä kuullaan mm. Pamela Tolaa, Raili Ruutua, Matti Rististä, Samuli Vauramoa, Antti Reiniä, Jari Sillanpäätä ja Kristiina Halttua.

Lähde: Suomen Elokuvasäätiö


 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>