Tiedot elokuvista sähköpostiin?

Tilaa uutiskirjeemme!



Disneyn taiteellinen johtaja: Parhaat tarinat menestyvät
14.02.2009, 01:54

Disneyn taiteellisen johtajan John Lasseterin mukaan maailmanlaajuisessa viihdebisneksessä menestyvät ne, jotka keksivät parhaita tarinoita. Jakelutekniikalla ei ole suurta merkitystä. Myös tulevaisuudessa tullaan näkemään hyvin samankaltaisia tarinoita kuin nykyäänkin.

Disneyn taiteellinen johtaja John Lasseter haluaa tuottaa vetäviä tarinoita, joissa on oma tasonsa myös aikuisille.

- Ihmiset alkoivat 60-luvulla ajatella televison vuoksi niitä lastenohjelmina, koska niitä lähetetiin siihen aikaan. Meillä on vahva usko että animaatio voi olla - ja sen pitäisi olla suunnattu kaikille. Ja siksi aina pyrimme älykkääseen tarinankerrontaan, Lasseter sanoo.

Yhtenä esimerkkinä tällaisesta lähestymistavasta on Disneyn uusi animaatio Bolt. Elokuva kertoo koirasta, joka - ikänsä seikkailusarjassa näyteltyään - kuvittelee oikeasti olevansa supersankari. Päätyminen todelliseen maailmaan onkin karvas pala.

Jo Lasseterin aikoinaan perustama, sittemmin Disneyn ostama Pixar teki palkittuja kassamagneetteja. Ja vaikka kiitosta on tullutkin huikeasta kuvamaailmasta. Kuitenkin suurin työ, 4/5 pyhitetään käsikirjoittamiseen, tarinan ja hahmojen kehittämiseen. Elokuva toteutus eli animointi, on se pienempi homma.

Viihdeteollisuuden pamppu uskoo, että tulevina vuosikymmeninä tulemme näkemään varsin samanlaisia elokuvia kuin tähänkin asti.

- Disneyllä tulee olemaan jotain nykyaikaisia tarinoita, historiallisia tarinoita, myös Disneyn perinne, mitä tullaan tekemään, ovat sadut. Myös musikaaleja, joka on perinteistä Disneytä. Sitä tullaan tekemään uusilla tarinoilla.

Lasseter uskoo, että globaaleilla viihdemarkkinoilla voittajia tulevat olemaan ne, jotka keksivät parhaat tarinat.

- Ei ole väliä, miten elokuvai katsotaan. ovatko ne 3- tai 2-ulotteisia, katsotaanko niitä internetissä, elokuvateatterissa vai Bluray-levyiltä. Minulle on tärkeintä tehdä hyvä elokuva, joka todella syvästi viihdyttää yleisöä. Jos onnistut siinä kerta toisensa jälkeen, se on paras bisnessuunnitelma mitä voi olla.

Lähde: YLE Uutiset

 
Niko lensi Euroopan parhaiden elokuvien joukkoon
14.02.2009, 01:52

Suomalainen animaatioelokuva Niko - lentäjän poika on valittu Ranskassa yhdeksi viime vuoden parhaista eurooppalaisista elokuvista. Ranskan elokuvateollisuuden ammattilehti Le Film Français asetti Nikon kolmossijalle. Edelle menivät brittiläinen Pankkikeikka ja espanjalainen REC.

Niko - lentäjän poika on myös yksi Cartoon Movie Trubutes 2009 -palkinnon neljästä saajaehdokkaasta. Tunnustus on tarkoitettu yrityksille tai ihmisille, joilla on ollut merkittävä vaikutus eurooppalaisen animaatioteollisuuden kehitykseen. Erityistä arvoa annetaan pitkien animaatioelokuvien tekijöille.

Cartoon Movie -tilaisuus järjestetäään Lyonissa Ranskassa maaliskuussa. Tilaisuus on pitkien animaatioelokuvien tuottajien ja rahoittajien tapaamispaikka. Osanottajat valitsevat parhaan ohjaajan, parhaan levittäjän ja parhaan tuottajan.

Nikolla on ennestään yksi ulkomainen palkinto. Se tuli Hollannissa Cinekid-festivaalilla. Sekä tuomaristo että yleisö valitsivat Nikon kisan parhaimmaksi elokuvaksi. Mikään elokuva ei ollut aiemmin saanut molempia palkintoja.

Suomessa Niko - lentäjän poika sai viime vuoden parhaan kotimaisen elokuvan Jussin. Käsikirjoittajat Hannu Tuomainen ja Marteinn Thorisson palkittiin omilla pysteillä.

Elokuvan on nähnyt Suomessa 222 000 katsojaa ja ulkoimalla 1,2 miljoonaa. Pelkästään Ranskassa se on houkutellut katsomoihin 600 000 ihmistä. Monissa Euroopan maissa ensi-ilta on vasta myöhemmin tänä vuonna.

Lähde: YLE Uutiset

 
Rööperin menestys jatkuu
28.01.2009, 01:13

Aleksi Mäkelän ohjaama ja Solar Films/Markus Selinin ja Jukka Helteen tuottama RÖÖPERI jatkaa erinomaista menestystä koottuaan kolmantena viikonloppunaan 25 446 maksanutta katsojaa elokuvateattereihin. Rööperi on edelleen ylivoimaisesti suosituin elokuva tällä hetkellä Suomessa ja sillä on koossa nyt 146 877 kävijää.
Elokuva pohjautuu Harri Nykäsen ja Tom Sjöbergin haastatteluromaaniin RÖÖPERI – Rikoksen vuodet. Käsikirjoittajana on toiminut Marko Leino.

Lähde: Ses

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>